Ajankohtaista

Lapin kodissa

Perjantai 3.9.2010 klo 19:19

Matka kaikkineen meni ihan mahtavasti,ensinnäkin laivamatka Turusta Tukholmaan sujui ongelmitta,koirat olivat kuin kotonaan hytissä,vähän ahdasta nukkua kun oli niin kapeat sängyt ja kaikki halusivat tietenkin olla samassa sängyssä mutta kyllä jokainen paikkansa löysi.Nynäshamnen on tosi viehättävä pieni satama(sieltä lähtee lautta Visbyhyn),ennen laivanlähtöä oli aikaa ja siellä oli tosi hienot ulkoilumaastot,pääsivät koirat väsyttämään itsensä oikein kunnolla ja Medi ui tietenkin meressä ihan into piukassa:-)

Lautta Visbyhyn oli aivan turvoksissa,siellä oli nimittäin viikonloppuna jokavuotinen suuri koiranäyttely,yli 1700 koiraa ja yli 200 rotua,ettäs sattuivatkin melkein kaikki samaan laivaan,ei siellä varmaan ollut muita kuin koiraimmeisiä,kävimme kerran tunnissa autokannella katsastamassa miten elukat pärjäävät ja meidän elukat vaan makaa räähöttivät ihan hiljaa tietenkin.Se matka kesti reilut kaksi tuntia.Näyttely oli saanut palstatilaa myös lehdessä ja jokunen tuomari oli Englannista,oiskohan paimenpoika(tai- tytöt)pärjänneet;-)

Meillä oli varattuna mökki tai siis "rivitalomökki"ja meillä oli päätyhuoneisto,kaksi huonetta,oikein sopiva ja taas oli lähellä hienot lenkkimaastot,joka lenkillä saivat juosta vapaana ja purkaa energiaansa, koska ne olivat aina mukana autossa kun suhailimme ympäri Gotlantia,JOKA ON AIVAN IHANA SAARI.Visbyn "sisäkaupunki"muurien sisäpuolella aivan oma maailmansa,valtavan suuri,sen tutkimiseen laidasta laitaan ei aika riittänyt ja sekös minua harmittaa,ilmeisesti täytyy tehdä uusi matka sinne:-)

Visbyn_muuri

                              pala muuria,yksi sisääntuloporteista

Turkislampaita oli joka laitumella ja paljon,joka paikassa oli kaikenlaista tuotetta mitä ikinä niiden taljoista ja villoista voikaan saada aikaiseksi,ihan meinasi pientä ihmistä huimata.

palsseja

                                    laitumella

mosaiikkitaulu

 ..... ja mosaiikkityönä seinällä:kojsa,kojsa kum=lampaan kutsumahuuto   

Syysmarkkina-aika alkoi Slitessä ja tietysti kävimme myös siellä ja aika paljon kaikenlaista oli kaupan,kaikkea maan ja taivaan väliltä ja jokunen lammas-aiheinen tuote kassissa palasimme Visbyhyn:-)

Kun meillä on "betoniporsaita niin siellä on tietenkin:

betonipassi

betoniuuhi

  ihania,kaikki siellä jotenkin liittyi turkislampaisiin.

Melkein kolmen päivän ajan aamusta iltaan tutkimme saarta,vain vähän eteläosaa jäi siihen seuraavaan kertaan;-)

Lucas_Gotlannissa

                                 poju tähyilee

Faro

                                         Fårön rantoja

Maanantaina aikaisin aamulla takaisin mantereelle ja tietenkin se sama koiranäyttely porukka samalla lautalla pokaaleineen ja nauhoineen:-)

Ajoimme Ruotsin puolta E4-tietä ja yövyimme Umeåssa ja seuraavana aamuna matka jatkui kohti kotia Äkäslompoloon.On noi koirat sitten ihania matkakumppaneita,ei missään minkäänlaista ongelmaa.

Ja nyt sitten nautitaan täällä...........

ps.Noidat koirineen(paitsi jänittäjät Minna ja minä)ovat kisaamassa koko viikonlopun,että nyt sitten jännitetään ja vielä kolme päivää ja monta rataa........

                       

Ei kommentteja.

Visbyn kautta Äkäslompoloon

Torstai 26.8.2010 klo 11:15

Tänä iltana meidän "Ryhmärämä"lähteen Turusta Tukholmaan ja sieltä Visbyhyn ja sitten ensi viikolla Ruotsin kautta lapin kotiin:-)jeeejeeejeejee ja trallallallaaaa......

Perjantaina treenaamassa kävivät Nero,Orm ja Roihu,hyvin sujui ja aina vain paremmin.Häkityskin sujui joka ei ihan helppo ole koska laumaan nähden häkki on niin pieni etteivät lampaat millään sinne haluaisi mennä ja hyvä että menivät,koska olin heti häkissä saksineni leikkaamassa tiettyjen tätien kiharoita joita tarvitsen huovutustöissä;-)Lopuksi lampaat siirrettiin toiselle laitumelle,ensi Nero haki ne portille,sitten Roihu poispäin ajona ja Orm edessä Marjun kanssa stopparina,ja sehän meni niin hienosti ja rauhallisesti kuin vaan voi,hienoa poijjaat:-)

Viime lauantain Vihdin "wuosisatamarkkinat" keräsivät valtavasti porukkaa,viime vuonna siellä kuulemma oli n.10.000 ihmistä ,vähän sitä epäilin mutta enpä epäile enään,ihan uskomatonta miten joku tapahtuma vetää porukkaa.Ilma oli ihan paras mahdollinen,siitähän se on kiinni,myynti toooosi hyvä,sinne myös ensi vuonna.

Siellä oli sellainen "paras kestävä konsti"kilpailu jossa haettiin tuotetta joka on jokin vanha hyvä ja unohduksiin jäänyt tai jokin kierrätykseen liittyvä idea.Osallistuimme siihen "varvasväli villalla"-ja jokainenhan tietää mitä se on(joo,joo varsinainen yllätys kuinka vain jotkut vanhat ja maalla asuneet ihmiset siitä tiesivät).Me Riitan kanssa tietenkin siitä suu vaahdossa kerroimme ja kerroimme saman jutun varmaan miljoona kertaa(no,ainaskin melkein).Ja nyt lainatakseni uutitenlukijaa;juuri saamani tiedon mukaan VARVASVÄLI VILLA VOITTI,sai siis kunniamaininnan, vau, nyt ainakin tietää että se on ihan oikea juttu.Riitta sitä on touhunut jo koko kevään,minä vaan vaahtosin mukana,kun sen kerran osaan;-)  jospa se nyt saisi arvoisensa paikan apteekkien ja jalkojenhoitajien hyllyiltä,ja tietenkin jokaisen kotiin,jokaisen kädenulottuville,koska siitä on niin moneen muuhunkin kuin vaan hoitamaan varpaidenvälejä;mm herkkiin korviin,hankaumiin jne.

baa-tuote

                Bää-tuote on parhaillaan rekisteröitymässä PRH:ssa

Sunnuntaina Eija käväisi koirinensa ja Lucas painosti Eijaa niin kovin(se on tottunut että aina kun Eija tulee niin lähdemme metsään) että lähdimme sitten metsälenkille,sieniä(tatteja ja kanttarelleja)oli ihan valtavasti,otin takin pois ja siitä sitten väsättiin hieno"sienikori"ja se tulikin ihan täyteen.

Eilen kävimme lainalaitumella katsastamassa lampaat ja siellä yhdellä uuhella utareissa vikaa ja vaivaa joten se putsattiin ja desinfioitiin ja laitettiin selkään Flytixiä ja samalla siitä sitten tuli"poistouuhi"(olin ajatellut pitää kaikki uuhet ),toivottavasti vointi pysyy hyvänä.Olen ollut Annikan lampaiden(siis niiden jotka ovat laitumilla täällä lähellä)"päivystäjä kun hän on ollut Ranskassa kisaamassa ja tulee tänä iltana ja me taas lähdemme ja hän sitten päivystää minun laumaa,hienosti limittäin menee nämä reissut."Lampurin paras apuri on toinen lampuri".

Ei kommentteja.

Metsäläisestä paluu sivistykseen

Keskiviikko 18.8.2010 klo 11:32

On ihan sellainen olokin että olen metsästä palannut taas ihmisten ilmoille,se alkoi sillä kun kävin kampaajalla selvittämässä tämän "pääskysenpesän":-)

Kävimme Stigun kanssa Mustialassa Hakkapeliitta markkinoilla,sellaiset vanhanajan markkinat,siellä oli aivan mahtavaa,niin hyvin järjestetyt,paaaaljon ihania käsitöitä(muutaman löytyi kassista kun kotiin palasimme)taas sai paljon ideoita,sinne sitten vaan myymään ensi kesänä:-)

Orm-poika(Lucaksen veli)oli meillä yökylässä,että saisi vähän taas haistella paimenen elämää muutaman päivän(Marju on niin tiiviisti töissä ettei ihan rahkeet riitä niin usein paimentamiseen kuin olisi halua).Orm toimi tosi hyvin ja oli kuulolla,ihan ihana poika(oikea pusupoika).Lucas sitä muutaman kerran kurmutti,Orm kyllä heti alistui ja sitten oli sopu,nukuttiin kaikki samassa sängyssäkin ilman mitään ongelmia,jompikumpi tytöistä kuitenkin nukkui niiden välissä-pieni hajurako täytyi kuitenkin pitää.Uitiin myös paljon,vesi on aina vaan ihanan lämmintä.

Onneksi oli yksi kunnon ukkos-ja sadepäivä niin sain huovutettu monta "pullonpäällis- muottia" ja taulun pohjaa, koska viikonloppuna käväisimme "kässäkerhon"kanssa(=Riitta,Eija ja Marjatta) Saaremaalla(jäi siis useampi päivä ettei saa mitään niitä töitä tehtyä),matka menee niin sujuvasti kun on auto mukana,ehdimme saada kylpylässä muutaman hoidonkin ja sitten vaan ympäri Kuressaarta koluamaan kaikki käsityö-lanka-ja kangaskaupat.Ja niitä kyllä on,mukaan tarttui lankaa,helmiä,lampaita ymymymym.Aina välillä oli pakko käydä" saaremaan kahvilla"=vahva kahvi ja sinne sekaan kaadetaan vanatallinaa ja syödä" kirsi pirugas"=niiiin hyvä kirsikkapiirakka,sisällä ihan oikeita kirsikoita,namnam.Oli tosi hauskaa ja taas niitä ideoita,niitä ideoita:-)Kotiuduimme eilen illalla auto ihan turvoksissa kaikenlaista.Ihanaa kun on ihania kavereita joiden kanssa tälläinen reissu onnistuu:-)

Nyt sitten puurtamaan,lauantaina vuorossa Vihdin" wuosisata markkinat",sinne myymään vanhanajan hengessä noin sadan muun kanssa,toivottavasti ilmojen haltijat hymyilevät meille...

Ei kommentteja.

Kuka varasti heinäkuun?

Sunnuntai 1.8.2010 klo 20:23

Olen kyllä sitä mieltä että ainakin osa heinäkuusta on varastettu,vastahan se eilen alkoi ja nyt jo loppui,kummallista;-)

Olimme "kässäläisten"kanssa viime viikon loppuna Karjalohjalla Päiväkummussa "heinäehtoo"-tapahtumassa,tosi hauskaa oli ja kauppakin kävi:-)Maanantaina Roihu,Mari ja pikku Emilia ja Nero,Satu ja Mira ja Popper ja Minna kävivät treenaamassa,oli aika kuuma joten ihan sellaista kevyttä vaan,sen jälkeen lähdimme "Sipuli"- järvelle uimaan(paitsi Mari ja Emilia) ihanaa,lämmintä vettä.Kyllä "metsäelämä" on ihanaa.

Tiistaina oli Annikan luona treenit vaan kun olin ollut liesussa pitkin päivää,niin laiskuus iski joten jäi treenit minun osalta väliin,ei kyllä pitäis,niin vähän ovat koirat päässeet treenaamaan kun on ollut niin kuuma,ihan vaan kaikista pakollisimmmat asiat hoidettu eikä niitäkään ole onneksi paljon ollut.Täytyy ottaa itseään niskasta kiinni(jos ylettyy;-)

Keskiviikkona kävimme Eijan kanssa Salon torilla "kahvilla ja rasvamunkilla" nnaaammm,se maistuu hyvältä vain torilla.Torstaina olimme Valko- järvellä uimassa 9 koiran voimalla,Satu ja 4 koiraa,Eija ja 2 koiraa ja minä ja 3 koiraa,kahvit,piirakat ym herkut repussa,mikäs meitin ollessa.Kalasääsken kaksi poikasta harjoittelevat lentämistä,sitä oli sitten hauska seurata.Kotimatkalla saimme kerättyä mustikoitakin ja muutamia kanttarelleja.Sen jälkeen Eija lähti kotiin ja Mari ja Roihu tulivat ja pojat paimentelivat.Roihu toimi niiiin hienosti,niin hienosti että.

Perjantaina mummoklubilaiset olivat täällä,"vierailevana tähtenä"Tuija joka on kova kutomaan neulekoneella ja opasti minua kun en oikein muista kaikkea koneen saloja,hauskaa oli niinkun aina,kyllä mummot rulettaa:-)))

Eilen olimme Stigun kanssa koko päivän lainalaitumella korjaamassa sen ison laitumen toisen puolen aitoja,onneksi oli pilvistä ja tuulista,ei ollut paarmoja eikä ollut kuuma,saimme korjattua kaikki aidat ja siirrettyä lauman nyt uusille herkuille,saavat laiduntaa nyt siellä syksyyn asti.Tänään on ollut sitten kotilaitumien vuoro,laitoimme takalaitumelle kaikki tolpat nyt sitten vaan verkot ja valmista on.Taitaa toplat tulla uniinkin:-)

MEIDÄN HELI TÄNÄÄN KUUS VEE!!!! .Ihana koira,niiin persoonallinen,oman tiensä kulkija.Onnea myös sisaruksille.

heli2.jpg

3 kommenttia .

Työntäyteistä hellettä

Keskiviikko 21.7.2010 klo 19:58

On sitä nyt saanut hikoilla ihan koko vuoden edestä,onneksi meillä on ilmalämpö pumppu joka on nyt käänteisessä hommassa,SE VIILENTÄÄ IHANASTI:-)Ylistylaulu sen vempeleen keksijälle:))Koiratkin makoilevat mieluummin sisällä(paitsi Boheemi tietty,se makaa kaiken päivää ulkona auton alla).

Olen ollut töissä iltavuoroissa ja yhdessä yössä ja siellä vasta saakin hikoilla,on niin paljon synnyttäneitä ja niin paljon vauvoja,että on sitä pikku jalat saaneet käytäviä pitkin edestakas mennä.Nyt se putki on ohi ja voin taas keskittyä huovuttamiseen,on nimittäin moneen paikkaa taas buukattu myymään(Riitta niitä aina jostain keksii);nyt perjantaina ja lauantaina Karjalohjalla,elokuussa Vihdissä "wanhanajan markkinat",iso tapahtuma kuulemma ja tavaraa täytyy tehdä,niin ja sitten on se" Osaava nainen" jonne nämä "osaavat naiset" suunnistavat ns opintomatkalle;-)

Tanja koiruuksineen kävi taas ja olimme Valkojärvellä uimassa koko poppoo,se on ihana paikka,vesi on sinertävää vaikka se on erämaa järvi,kallioiden keskellä.Kahvit ja pullat ja mansikat oli tietty mukana,eikä se kahvi missään maistu niin hyvältä kuin luonnossa hyvässä seurassa.Heli taas väjyi Helmiä kaiken aikaa ja seurasi sitä uimalla ja murisemalla?????

Perjantaina olimme "kässäkerholaisten" kanssa Riitan luona ja taas saimme niin ihanaa ruokaa että vieläkin vesi herahtaa kielelle,kyllä joku viitsii ja osaa valita kaikki maut niin täydellisesti ja kyllä joku sitten osaa ja viitsii syödä,minä;-)Sain taas tehtyä useamman lampaan huovutettua.Olemme lähdössä muutaman päivän kestävälle Saaremaan reissulle elokuussa...ihanaa....odotan.....

Nyt on alkanut naistenviikko,en vaan ole nähnyt yhtään sadetta,JA SITÄ MEIDÄN NURKAT NYT IHAN HUUUUUTAA.

Ei kommentteja.

Huh hellettä

Lauantai 10.7.2010 klo 22:50

Olemme laskeutuneet etelään viime viikon lauantaina,niin ihanaa kun siellä onkin, oli ihan pakko saada Lucas taas kotiin,ajoin suoraan Tarjan luo hakemaan poikaa,kyllä olikin ollut ikävä!!!!Onneksi ensi kerralla sekin pääsee mukaan.Se viihtyy Tarjan luona ihan oikeasti ja oli käynyt myös elämänsä ekan kerran kunnolla uimassa.(sekin putosi pentuna uppeluksiin ja on sen jälkeen vaan plutannut ja maannut vedessä,niin pitkälle se menee kun jalat pysyy pohjassa).

Sunnuntaina aamulla noidat" lensivät Elisan luudalla" Rymättylään "kuolaamaan"kuukauden ikäisiä pentuja(rotu varmaan sanomattakin selvä.-).Onneksi kaikki ovat jo varattuja,ei siis yksikään niistä eksynyt kassiin,ihania,ihania,ihania (HUOKAUS).

Maanantaina Tanja koirineen(Helmi,Luna ja Jallis)tulivat metsä/järvi/uima- lenkille kahvit,pullat ja muut mussuteltavat repuissa,ihana ilma,siis helle,onneksi ne ihanat järvet ovat matkan varrella,vesi on tosi lämmintä,siellä me kaikki uimme sikinsokin,iiihhhaaanaaa;-)Heli-boheemi,joka ei yleensä kenestäkään välitä sen enempää otti nyt Helmin silmätikuksi????Kun se meni uimaan, niin Heli ui perässä ja murisi mennessään???Olihan se aika hassun näköistä ja varsinkin kuulosta????Tanja ulkoilutti taas hyvää kameraansa ja tuloksena jälleen uskomattoman hienoja kuvia.Tässä yksi hauska......

medi_sukeltaa.jpg

                                          Medi sukeltaa

vähän niinkuin valas..............

Kalasääski perhekin on kasvanut kahdella poikasella(katsoimme kiikarilla ja voip olla että on kolmaskin mutta ainakin ne kaksi untuvikkoa:-)

Olen myös tehnyt kaksi iltavuoroa töissä ja ensi viikolla vielä kaksi iltaa ja yksi yö ja eiköhän ne sitten taas vähäksi aikaa riitä(toivon niin).

Tänään oli Karjalohjalla perinteiset Puujärvipäivät,olin Riitan ja Eijan kanssa myymässä tekeleitämme,ihmisiä oli aika paljon ja tavaraa meni ihan hyvin:-)Oli tosi kuuma,onneksi Riitalla on hyvä katos joten emme ihan paistuneet(ei tosin paljon puuttunut),siellä oli kiva rento meininki,jonkun lehden reportteri kävi meitä haastattelemassa ja kuvaamassa(en vaan muista mikä lehti oli kyseessä).Kiva päivä kivassa seurassa.

Kotona sitten aloitimme lampolan ison puolen tyhjentämisen,paska homma sanan ihan oikeassa merkityksessä;saimme yli puolet tehtyä,siitä on huomenna hyvä jatkaa.Lopuksi kävin koirien kanssa uimassa,aaaahhh kruunasi koko päivän.

Lampaatkin ovat pitäneet hellettä ja ruoka-aikojen välit vaan makoilevat varjossa,"höttiäiset" niitä vähän kiusaa,joten laitoin niille taas Flytixiä oloa helpottamaan.

tyytyvisi_lampaita.jpg

Että huhhuh hellettä,alkaa kyllä luonto jo pikkuhiljaa kaivata VETTÄ!!!!

Ei kommentteja.

Pickup,Keimiö,kivenpyörittäjät

Torstai 1.7.2010 klo 21:46

Maanantaina kävimme Rovaniemellä ja Stigun auto vaihtui vähänajettuun Toyota pickupiin,jesss,vihdoinkin,kyllä sitä meillä tarvitaankin kun on aina jotain kuskattavaa;-)Samassa paikassa on autokauppoja tehty jo monet vuodet,tietää mitä saa näkemättä.

Keskiviikkona kiipesimme Keimiö tunturiin,sieltä sitä näkee koko Länsi-Lapin(,melkein),ihana paikka,vaikka noita tuntureita kuinka "valloittaa" ja kaikkien laelta näkee kauas,niin joka kerta se on yhtä henkeäsalpaavaa,kyllä ihmisen olo huipulla tuntuu pieneltä ja mitättömältä.

jerisjrvi_keimilt.jpg

                                      näkymä Jerisjärvelle

Oli ihana ilma,onneksi vähän tuuli muuten olisi ollut liian kuuma,ihan jo koirillakin,tällä matkalla ei ollut puroja joten niille on repussa aina oma vesipullo ja mukit ja ihan tarpeeseen.Heli tulee pyytämään juotavaa,eikä ole yhtään epäselvää mitä se haluaa,sanoja ei edes tarvitsisi:-)Molemmat ovat olleet niin monella vaelluksella mukana että tietävät miten tärkeää on välillä juoda;-)Kotimatkalla pysähdyimme Äkäsjärvelle koiria uittamaan,eikä kyllä tarvinnut veteen houkutella.

Eilen tilasimme kuorman rakkakiviä joita laitoimme sokkelin eteen ja suurin osa kivistä oli niin suuria, että ne täytyi pyörittää paikoilleen,siinä me sitten hikoilimme ja pyöritimme ja taisi muutama ruma sanakin päästä välillä,tosi raskasta mutta lopputulos on hyvä,onneksi kukaan ei nähnyt meidän puuhastelua,ei varmaan kovin viisaalta näyttänyt;-)Illalla alkoi todella kova ukonilma rankkasateineen.

Kirsi ja Helin poika James(the potkulelkka) ovat olleet taas vepe-harkoissa ja poika kyllä vakuuttaa,vai mitä?Uskomatonta mitä kaikkea ne osaa,hienoa ,hienoa!!!!

james_vepe_harkoissa.jpg

 Jameksen ensimmäinen kerta kun se vetää veneen rantaan ja Kirsi    kannustaa,vau

 


Ei kommentteja.

Ylläksen kesää

Lauantai 26.6.2010 klo 13:13

Täällä sitä ollaan kuin "herran kukkarossa"tunturien juurella.Matka meni hyvin,normaalia liikennettä eikä ajaessa väsähdä niinkuin talvella koska on valoisaa koko matkan.Pepi ja Ykä ovat olleet Norjassa ja Luostolla ja olivat matkalla Ruotsiin joten just satuimme Aavasaksalle yhtaikaa,tietty kävimme yhdessä kahvilla turinat päivittämässä ja sitten matkat jatkuivat taas eri suuntiin:-)

Täällä on tosi vähän ihmisiä missään ja sehän sopii meikäläiselle oikein hyvin.Parit pitkät lenkit tehdään joka päivä,siitä Heli pitää huolen,aamulla alkaa hurja painostus aamiaisen jälkeen ja seuraava iltapäivällä,on ne liikuntaa saaneet,reporankoina makaavat lenkkien välit;-)Ilma on tosi lämmin ja siksi yritän miettiä matkat niin että pääsevät puroihin viilentymään ja saavat juoda.Mäkäräisiä on,niitä kyllä riittää koko Suomelle tänä kesänä mutta kun niitä on,niin sitten on ja eletään siihen malliin,suihkettä vaan ja baanalle,ei hidasta tahtia ei.Mustikka kukkii ja näille nurkille niitä on tulossa ihan hurjasti,hillakin on paikkapaikoin runsaassa kukassa,että toiveita sadosta on;-)

Stigu tuli torstaina ja eilen sitten lähdimme illalla gondolihissillä Ylläsjärven puolelta ylös tunturin laelle(siellä oli jotain juhannusjuttuja),ilma oli ihana ja näkyi toooosi kauas.

laella

                               Kesänki tunturi

Laella tuulikin sopivasti,sai olla höttiäisitä rauhassa,söimme vohvelit(siis minä söin,Stigu nautti ne nestemäisinä;-)Mikäs siellä istuskellessa näissä maisemissa leppeässä kesätuulessa.

huipulta

                              taivaan katto lähellä

Tänään lähdimme reissuun kahvit repussa,Medi hääri ympärillä ja ihmeteltiin että mikä nyt ja kun jonkin matkaa ehdimme jo mennä niin syykin selvisi,se oli aistinut ukkosen eikä yhtään siitä tykkää,ukonilma nousi, takaisin oli palattava,onneksi ehdimme alta pois,ensin ukosti ja nyt sataa kaatamalla,nyt on mukava olla kotona:-)

Selaillessani tässä koneessa kuvia niin osuipa yksi suoraan tajuntaan(HUOKAUKSIEN HUOKAUS)

lucas_pentuna.jpg

                            Lucas jyrsii Marjun kameralaukkua

Samanlainen ilme sillä on vieläkin.....Kauhea vauvakuume,varmaan asialle tarttis tehdä jotain,no haaveissa on ja haaveethan on tarkoitettu toteutettaviksi,vai miten se nyt meni:-)



Ei kommentteja.

Kisoja ja heinää

Maanantai 21.6.2010 klo 20:10

Siinä sitä ihan riittämiin yhdelle viikolle......

Tiistaina noidat suhahtivat luutineen ja koirineen Elisalle ajamaan kisalampaita ja olihan niitä aikas monta,pitkälti toistasataa,muutama "epäkelpo" joukossa oli,muut ihan hienoja tätejä.

Keskiviikkona autoon vaihdettiin ehjä tuulilasi ja kylläpäs onkin nyt hyvä ajella kun näkee ihan kaiken ja kunnolla.

Sain terveisiä Jamekselta,"the pikkumän",asustaa ja vaikuttaa Siilinjärvellä,Helin ja Luken poika,on ihan pakko laittaa kuva jonka sain,vepe- hommia harjoittelee,kuva treeneistä.

james_hypp.jpg

                                 asennetta riittää

Perjantaina alkoivat Somerolla paimennuskisat, kaksi ykkösluokan lähtöä,koiria oli monta ja se päivä oli kyllä Tanjan ja Lunan(=Lucaksen sisko,Medin ja Lukan tytär)ensimmäisellä lähdöllä sijoitus kolmas ja toisen lähdön voittajat,hienot suoritukset,saan kyllä olla ylpeä ja iloita Tanjan ja Lunan kanssa,hienoa työtä ovat tehneet,Ihanaa kun tollanen Luna on tollasella Tanjalla;-)))))
luna_ja_palkinnot.jpg

                              pakollinen poseeraus

luna_paimentaa.jpg

                       nyt tarkkana......

Lauantaina teimme kotihommia ja sunnuntain vietin taas kisapellon reunalla jännittämässä hyvässä seurassa,la ja su oli vuorossa kakkos-ja kolmosluokat, molemmissa monta koiraa,(noitakoirat jeeee) ,päivä meni ihan hujauksessa,ilma oli kaunis vaikkakin välillä aika viileää,pitkät kalsarit ja monta puseroa ja takkia, niin hyvin tarkeni.Lucas oli turistina mukana koska kisojen jälkeen vein sen tarjan luo hoitoon(sieltä lyhyt matka)alkoi jo äiteen hajut" pikkupoikaa"häiritä.

Tänään kässäkerho oli Eijan luona(Riitta ei valitettavasti ehtinyt),juttu lensi,viini ja juustot maistuivat ja vaatteet vaihtoivat omistajaa;-)

Eilen niitettiin heinä ja tänään niistä sitten tehtiin "dinosauruksen munia".Jos hyvä kesä ja syksy,niin saattaapi olla että saa vielä toisenkin sadon,toivomme näin,se tulisi kyllä tosi tarpeeseen.

...............ja huomenna aamutuimaan auton nokka kohti pohjoista jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee

 


Ei kommentteja.

Päivät sekun vaan juoksevat

Sunnuntai 13.6.2010 klo 19:53

Tarkoitukseni on päivittää blogia vähintään kerran viikossa,mutta aika vaan kulkee niin nopeasti että minusta vasta muutama päivä sitten viimeksi kirjoitin,enivei, kaikenlaista taas on touhuttu;viime viikolla perjantaina "mummoklubin kässäkerho"kokoontui Riitan luona Karjalohjalla,Eija oli maailmalla joten olimme kolmisin.Riitta oli taas kokannut ihan mahtavat sapuskat alkuruokineen ja kakkuineen,nautiskelimme pihalla ja Marjatan kanssa sovimme että käymme siellä päivittäin syömässä(oikeasti olisi aikas ihanaa jos aina olisi tuollaiset kattaukset,nammmm).Päivä vierähtää aina tooosi nopeasti hyvässä seurassa ja taas sai ihan oikeasti aikaiseksikin.Olemme menossa lokakuussa Osaava Nainen- messuille myymään tuotteitamme (siis huovutus-,neule-,kehruu- ymym)joten tavaraa täytyy tehdä joka käänteessä ja onhan sitä jo jonkin verran.

Tiistaina olimme taas Annikan luona treeneissä,mukana oli taas vain Heli koska siellä oli paljon muitakin koiria(siis taas muitakin kuin perusjengi)Treenien jälkeen menimme kahville(siis noitaporukka)ja en kyllä tiedä mikä humala meillä oli mutta sai taas nauraa niin että melkein pissat tuli housuun,ilmeisesti kaikilla on sen verran syntymähumalaa ettei siinä muita päihteitä tarvita,leukaperät oli ihan hellänä vielä seuraavanakin päivänä:-)kotona olimme puolitaöin,että sellaiset treenit.......

Torstaina kävin rokotuttamassa koko jengin.Medin juoksu alkoi,eli se tarkoittaa sitä, että poju ei pääse nytkään Lappiin(menossa juhannusviikolla)harmi mutta minkäs voi,tärppipäivät osuvat just siihen aikaan),no Lucaksella on hyvä olla Tarjan luona,viihtyy tosi hyvin,siellä on niin paljon touhua.

Perjantaina kässäklubi oli täällä,nyt olimme kaikki koolla ja hauskaa oli(ainahan meillä).Riitta houkutteli minut mukaan myyntihommiin Karjalohjalle Johanneksen kartanoon eikä hullua tarvitse kauaa houkutella.Siis lauantaina aamusta sateessa suuntasimme sinne,meidän myyntipaikka oli autokatoksessa,onneksi suojassa sateelta.Ihmisiä oli tosi vähän mutta sain  sentään yhden huovutetun taulun myytyä.Kun sade taukosi niin tuuli yltyi ihan hulluksi,sai pidellä tavaroista kiinni ja laittaa kiviä taskuihin ettei tuuli veisi;-)En ollut siellä montaa tuntia,ei kukaan sellaisella kelillä liiku.

Nyt on kaikki karitsatkin madotettu ja hyttyssuojat laitettu,että nyt on hyvä syödä ja kasvaa,laidun on oikein hyvässä kuosissa.Heinäkin olisi valmista,toivottavasti saadaan se "palloiksi"tulevalla viikolla.

Heli_kuljettaa

                                      Heli hakee..........

hakissa

                              tahtojen taisto........

Ei kommentteja.

"Maalaisjuntit arvoon arvaamattomaan"

Torstai 3.6.2010 klo 22:09

Taustaa otsikolle:Tänään aamupäivällä Satu,Mira ja Miia hakivat Nummi-Pusulaan taas kesäksi treenilampaita(7pässikaritsaa) Lastaus sujui hyvin vaikka villejä ovatkin,matka sinne meni ihan hyvin.Perillä kolme oli sitä mieltä että eikun menoks ja lähtivät ihan jonnekin muulle kuin laitumelle,kaksi lähti kimpassa ja yksi hävisi jonnekin.Porukka siinä aikansa etsiskeli tuloksetta ja iltpäivällä lähdin sitten Medi ja Helin kanssa sinne ja Martina ja Brie tulivat myös.

Lääniä oli vaikka kuinka,iiisoja peltoja,metsää,kallioita ja muitakin taloja tien varrella.Vinkkien perusteella sitten koirat etsimään ja eräällä tyhjän talon pihalla sitten näin yhden uteliaan karitsan joka tuli kuikuilemaan että" mitäs porukkaa te oikein ootte"ja samalla lähti kohti tietä ja lujaa,Medi säntasi perään ja kaarsi sen eteen pysäyttäen sen  Brien kanssa  ja sitten kolmen kopla ajoi sen pihalle ja hetken talon takaa kuului kolinaa ja karitsa säntäsi taas tielle päin kun Martina otti "kopin",sitten vaan hihna riimuksi ja laitumelle.

Kaksi vielä puuttui....

Heinikossa näkyi "polku"joten sinne päin...ei mitään muuta kuin kolmen kopla ojaan viilentymään ja metsiköstä Brie löysi ihanat ketun pas....t ja vähän pyörähteli:-)

Sadun mies Ossi oli jossain vaiheessa nähnyt kun ne olivat menneet kalliota ylös päin...siis sinne ja taas koirille että ETSI ja nehän lähtivät ja matkalla oli pieni jorpakko ja taas sinne pulikoimaan ettei läkähtyisi.Hetken kuluttua Martina huusi että täällä on, kun se oli nähnyt kun koirat jähmettyivät paikoilleen.Siinä oli tosi jyrkkä kallioleikkaus alas ja siellä kielekkeellä ne olivat.Medi piti yläpuolta ja Heli alapuolta.Laskeuduin alas ja Martina ja Brie tulivat toiselle puolelle että alasivuja pitivät Brie ja Heli ja me ihmiset lähestyimme niitä hiljaa,yhden sain lennosta kiinni jota sitten Satu lähti viemään pois,mutta se toinen lähti ja lujaa mutta kolmen kopla taas pussitti sen ja Martinan kanssa yhdessä kampattiin se,sen verran muhkea oli se poika,ettei sitä yksin olisi saanut pidettyä.

Kaikki hyvin:-) Taas tuli todistettua että kun ei liika koiraansa kouluta vaan antaa sen toimia vaistojensa varassa ja vielä luottaa sen vaistoihin,niin niillä voi tehdä ihan mitä vaan.On ne aika epeleitä,aina vaan ne minut yllättää."Kolmen koplan" työskentely oli niinkuin ne olisivat keskenään sopineet mitä kukin missäkin tilanteessa tekee,siinä ei ollut mitään tyhjänpäiväistä hössötystä vaan kokoajan järkevää tekemistä:-)

Mehän voimme vaikka perustaa "Etsintäpartio Noitakoirat"ja etsiä kaaaaikki maailman eksyneet lampaat(toi oli vitsi hei).

Että tälle päivälle sai sitten itse kunnon liikuntaa,koirille kunnon liikuntaa ja maailman parhaat treenit:-)

Aina silloin kun niihin raivostuu kun ne sössii niin tällaiset tekemiset korvaa kaikki "sauna taakse ja lopetettavaksi"- ajatukset,ihania koiria.Ja vielä kaiken lopuksi Medi kuorrutti itsensä paksulla kuralla ja niin onnellisena marssi autolle,että mikäs tässä.......

Viime sunnuntaina saimme vihdoin kaikki aidat korjattua siellä lainalaitumella ja sitten lastasimme traktorin lavalle(siis taas koirat lastasivat)24 lammasta ja siirsimme ne uusille ruokapaikoille.Erottelu oli aika rankkaa koska se oli samalla monelle karitsalle emostaan vieroitus ja se on aina aika äänekästä touhua,mutta heti kun kärry hävisi näkyvistä niin tänne jääneet hiljenivät ja ovat jo ihan sopeutuneet.

Tiistaina olimme Annikan luona treenaamassa,otin vain Helin koska tiesin että sinne tulee monta muutakin kuin vaan noitakoirat.Kun sitten melkein puoliltaöin tulimme kotiin,niin Medi-täti kurmutti Heliä( koska se oli ollut "vieraissa"),raukka ei uskaltanut tulla autosta ulos,Medi tekee sitä aina sille joka on ollut muualla ja se ite kotona(ottaa vissiin pattiin).

2 kommenttia .

"Kristallikiteiden järjestelemistä"

Perjantai 28.5.2010 klo 23:00

Tuollaisesta en ollut ikinä ennen kuullutkaan,vaan kun itselle niin käy niin uskoa täytyy:lauantaina illalla alkoi välillä huimata,en siihen mitenkään sen enempi reagoinut, mutta kun sunnuntaina heräsin enkä huimaukselta meinannut pystyssä pysyä ja niin paha olo etten tiennyt oksentaako vai ei?Arvelin ensin että on tulossa vatsatauti ja paha olo aiheuttaa huimausta vai huimausko aiheuttaa pahan olon?Koko päivä meni nukkuessa ja aina kun yritti ylös niin olin "karusellin kyydissä",ihan kamala olo.Maatessa oli ihan hyvä mutta ei kai sitä ihminen voi aina maata.Maanantaina Stigu tilasi ajan lääkärille kun aina vaan tilanne jatkui,sitä kyllä kävi mielessä kaikki vuodot päässä ja vaikka mitä:-(

Ehdin olla lääkärin luona vaan muutaman minuutin kun hän heti fiksuna tajusi mistä kyse:Korvassa on tasapainoelin jossa on neste ja siellä nesteessä kristallikiteitä jotka kertovat aivoille missä asennossa keho on, ja jostain tuntemattomasta syystä minun kiteeni olivat menneet klimppiin eikä tieto asennosta kulkenut aivoille.....haloooo noin yksinkertainen juttu ja niin kauhean olon saa aikaiseksi,hän neuvoi muutaman harjoituksen mitä tehdä että kiteet taas järjestäytyisivät ja toipuiminen nopeutuisi;pitää maata suorassa ja katsoa yhtä pistettä katossa ja "sivaltaa "päätä puolelta toiselle(on tosi ällö kun muutenkin pää on kuin hurrikaani)ja näin saada kiteet paikoilleen.Ja vettä täytyy juoda tavallista enemmän.Kyllä mieli helpottui kun sai tietää ettei mistään vakavammasta ollut kyse.

Kotona sitten tein niinkuin käskettiin ja seuraava päivä oli jo lähes normaali(olin enemmän pystyssä kuin vaakatasossa,iiihhhaaanaaa)ja keskiviikkona olin jo ihan normaali(....niin normaali kuin nyt vaan voin olla,sanoisivat kaverit)ja tosi onnellinen.Että nyt on kristallit taas hienosti rivissä:-)

Koira raukat eivät millään ymmärtäneet miten voin aina vaan maata,Lucas toi kaikki kengät yksitellen sänkyyn ja ihmetteli kun en siltikään noussut,se oli tosi rasittava.

Nyt ne ovat saaneet liikua taas tarpeeksi kun olemme olleet korjaamassa lammasaitaa(siis siellä on aita valmiina,täytty vaan vaihtaa tolppia ja korjata rikkinänen verkko)yhden tutun luona(meiltä n.20km) jonne saamme viedä osan lampaista "siivoamaan paikkoja",hän kasvattaa joulukuusia ja lampaat raivaavat muun kasvillisuuden pois.Siellä sitä aitaa piisaa,se on sellainen n.7-8ha josta ensin laidunnetaan puolet ja loppukesästä toinen puoli.Nyt on aita melkein valmis ja toivottavasti sunnuntaina saadaan siirrettyä porukoita sinne.

Onpa ihanaa olla terve!!!!

ps.Medi-täti täytti 7v,on se oikea tätien täti!

5 kommenttia .

Syntymäpäivä

Perjantai 21.5.2010

LUNA,ORM,ROIHU,VEKKU JA LUCAS,ONNEA 3-VUOTIAILLE!!!!

1 kommentti .

Olen onnellinen ihminen

Torstai 20.5.2010 klo 21:25

Ihan siksi, että LAMPAAT PÄÄSIVÄT TÄNÄÄN LAITUMELLE:-)Se on niin ihanaa istua nurmikolla auringonpaisteessa kahvikuppi kädessä koirat vierellä ja katsella kun kerityt lampaat karitsoineen nauttivat vihreästä ruohosta.Ei se kevät sen kummemmin myöhässä ollut(siis laitumen suhteen),viime vuonna pääsivät laitumelle samaan aikaan.

dsc00878.jpg

laitumellepliis.jpg

                               voitasko mitenkään,pliis

Ne kyllä ehtivät jo harjoitella laiduntamista viime perjantaina kun olin "kässäkerhon kokouksessa",poissa kotoa nelisen tuntia ja kun tulin kotiin,pihatto tyhjä eikä ketään näkynyt eikä kuulunut missään,hetken siinä ihmettelin kunnes ladon takaa kuului määkimista ja sitten alkoi porukkaa valua tielle ja laitumelle ja saunalle ja joka paikkaan.Päästin koirat ulos ja ne sitten kaikki kolme niitä kasasivat ja kun olivat kasassa niin  takasin pihattoon,ne saavat portin auki nostamalla nenällä,ei ne niin tyhymiä ole mitä legenda kertoo;-)

Lauantaina tein viimeisen yövuoron ja seuraavana päivänä zombina ajoin Elisalle pojan kanssa paimentamaan,mukana oli myös Martina ja Brie ja Minna ja Popper.Oli taas tosi kivaa vaikka järki seisoi ja ajatus kulki klimpeissä, muttei sitä varmaan kukaan huomannut(Lucas kylläkin,se ei kuunnellut yhtään mitä sille sanoi,nuija) hahhah....

Maanantaina yksi emo ja sen kaksi karitsaa muutti Linnunradan leikkipuistoon kesäksi lasten ja vähän isompienkin iloksi.Tiistaina olimme Annikan luona ajamassa viikonloppuna pidettävien kisojen lampaat,saavat kisaajat hyvät elukat:-) 

Nyt vasta tuntuu että on palautunut yövuoroista,on se aika rankkaa,nyt sen vasta huomaa kun tekee vaan sillointällöin;ei se valvominen itsessään ole vaikeaa, vaan siitä palautuminen,ihan yllätyin itsekin.Tämän ihanan kesäisen päivän päätteeksi täytyi tietenkin käydä uimassa.Lucas on koko päivän hengaillut äiteen kyljessä,otin monia kuvia ja kaikissa sen näkee,hassu pariskunta:-)Heli the boheemi kulkee omia polkujaan:-)

medi_ja_lucas_uimassa.jpg

Ei kommentteja.

Nyt alkoi kevät

Torstai 13.5.2010 klo 19:56

Ne on ne tietyt jutut jotka tekevät kevään tai sen tunteen siitä,(yritän nyt unohtaa sen kuran josta olen nyt saanut enemmän kuin tarpeeksi);järvilenkit,koirien uimiset,kuikka pariskunnan pesimispuuhat,käen kukkuminen,lampaiden keritseminen,tiistain iltatreenien alkaminen,tuntui hetki sitten ihan mahdottomalta ajatella että voidaan aloittaa treenit klo 18.30,paimennella usealla koiralla parillakin laitumella,käydä sisällä teellä ja kun lähtee kotiinpäin niin on vielä valoisaa,se on kevät se:-)

medi_uimassa.jpg

Lupauduin töihinkin,teen muutamia yövuoroja joista muutamasta olenkin jo selvinnyt kunnialla,vielä ensi lauantai yö ja sitten "jään kesälaitumelle".

Viime tiistaina Annika piti "kakaroille"paimennuskurssin Tammisaaressa ja osallistuminen oli runsas;koirista mukana Luna,Roihu,Popper,Nero,Rico ja Ässä ja omistajat.Jokainen pyöritti ensin emolaumaa karitsoineen,sitten pidimme kahvipaussin ja sitten "ne vähän kokeneemmat"kokeilivat paimentaa vuohia jotka käyttäytyvät tyystin erilailla kuin lampaat ja olihan siinä ensin koirilla korvat rullalla ennenkuin kekkasivat mikä on homman nimi.Sitten taas siirryttiin lampaille ja kaikki vielä uudestaan siellä,aika rankka setti nuorille koirille mutta todella hyvin taipuivat Annikan oppeihin(on se niin ihmeellistä miten voi on sellanen kyky saada koira kuin koira kuulolle pienen neuvottelun jälkeen;se on sitä "koiran lukutaitoa"jota jollain vaan ON ja toisilla taas EI )Kiitos Annikalle!!!!Oli myös kiva huomata se valtava kehitys viime kaudesta noissa vanhemmissa kakaroissa,kehitys niin koirissa kuin ohjaajissa:-)Tanjalla oli taas kamera mukana ja tuli paljon ihan mahtavia kuvia, tässä linkki  http://picasaweb.google.com/tilanteita/11510Tammisaari#

Sain Eevalta niin kauniin taulun joka on tehty valokuvasta,siinä meidän likat ovat paimenessa,se on vanerista ja varmaan polttokaiverrettu se kuva siihen,nyt se on pentuhuoneen/"villaverstaan" seinällä,olen siitä tosi onnellinen,kiitos Eeva!!

taulu.jpg

              väri vähän valehtelee,seinä on nimittäin valkoinen

Eilen tuli Stigu kaverinsa kanssa ja toi mönkijän huollosta ja siinä sitten olimme keskellä pihaa kun Heli tuli luokseni kertomaan että johonkin sattuu(se aina "paukuttelee" hampaitaan kun on kipeä),yritin tutkia joka paikkaa mutten löytänyt yhtään aristavaa kohtaa joten ajattelin että se oli vaan tölväissyt itsensä johonkin,jonkin ajan kuluttua huomattiin auton vieressä kyy pää pystyssä ja sihisevänä,Stigu ensitöikseen lihvasi sen isolla kivellä ja sitten välähti että se oli purrut Heliä.Soitin eläinlääkärille kortisoni annoksesta ja annoin lääkkeen ihan vaan varmuuden vuoksi.Heli oli oireeton ja ajattelin ettei se ollutkaan purrut kunnes illalla huomasin oikean ylähuulen olevan turvoksissa,eli oli purrut,onneksi sai lääkkeen ja onneksi "vain" ylähuuleen eikä esim kieleen,että selvittiin vain säikähdyksellä.Tästä eteenpäin sitten pidän kyypakkausta taskussa,missä ikinä liikunkaan ja mehän liikumme,eikä siinä paljon auta kyypakkaus kotona jos esim metsässä jotain sattuu ja niinkuin Annika totesi että jos ei kyy niin ampiaiset.....

Tänään kun olin iltapäivällä juuri herännyt(olin siis töissä viime yön) niin näin ikkunasta Helin lähellä lampolaa paimennusasennossa ja kun jäin tarkemmin katselemaan niin hetken kuluttua tuli lauma lampaita ja perässä Medi ja Heli jotka ohjasivat ne suoraan portista takaisin niiden omalle puolelle,lähdin tietty katsomaan että mitä siellä oikein tapahtuu niin molemmat olivat portin pielessä ja katsoivat minuun että voisitko huolehtia että portti ON kiinni.(se oli ilmeisesti epähuomiossa  huonosti suljettu ja lampaathan tosi mieluusti yrittivät mennä vihreämmille apajille),onneksi on KOIRAT,jotka tyynen rauhallisesti esti niiden retken:-)))

Taivas on tummanpuhuva ja ukkonen jyrisee,taitaa olla parasta sulkea tietokone.....

1 kommentti .

Lampailua........

Lauantai 1.5.2010 klo 20:33

Viikko taas vierähtänyt,oho...

Viime viikolla perjantaina teimme Riitan kanssa "opintomatkan" Helsinkiin tutustuen eri paikoissa kädentaitoon,laatuun ,hintoihin yms,hauska ja opettavainen reissu.Ja kun palasin kotiin niin myös rakas aviomieheni oli tullut maailmalta väsyneenä mutta onnellisena,kotimatka oli sujunut ilman yhtään mutkaa vaikka kentät olivat turvoksissa myöhästyneitä matkailijoita.

Tiistaina olimme(siis noidat)Elisan luona "synttäripaimennusbileissä"eli kun Annikan Maj the mummi ja sen pojan Luken tytär Jill täyttivät vuosia.Kaikilla meillä ihmisillä oli tietysti "juhlahärpättimet"päässä (huom myös Karilla:-) eihän se muuten eroaisi tavallisista treeneistä;-)Pääsimme treenamaan iiisolla laitumella hyvillä lampailla,oli ihan kevään tuntua.Lopuksi maistui kahvi voikkujen ja kuningatar-ja prinsessakakun kera.Kun on mukavaa seuraa ja tooosi fiksua juttua,ajankulua ei millään huomaa ja taas oli ilta kun kotiuduimme.Takakontti oli täynnä rapasia väsyneitä mutta ah niin onnellisia koiria.

Virallisestikin kevät alkoi; minäkin sain vihdoin kesärenkaat:-) haahaa mutta pitkistä kalsareista en luovu haahaa haa:-)

Vappua voi myös viettää laitumen reunalla;eilen oli Somerolla Klossnereilla spky:n perusratapäivä(tuomaripäivän päätteeksi) koiria oli 6 yrittäjää ja lampaat olivat aika "liukkaita"(lievä ilmaisu, siis TODELLA lievä) joten ainoastaan yksi läpäisi,huhhuh.Tänään oli sitten kaikkien luokkien kisat,koiria oli joka luokassa monta joten siellä meni aamusta iltaan,"noitakoirat"ruletti jee jee hyvä,hyvä (hyvinä kisaajina Annika,Elisa ja Martina ja hyvinä jännittäjinä Minna ja minä) siinä se salaisuus......Ilma oli viileä ja välillä satoi oikein kunnolla joten kuraa riitti mutta välillä jopa näimme auringon ja kun siellä on koko päivän niin ei tarvitse paljon unta houkutella.Huomenna olisi jatkoa vaan nyt on pärjättävä ilman"paikallajännittäjiä" meillä korjataan lammasaidat ja kylvetään apilaa SIIS AURINKO PAISTAKOON.......

Ei kommentteja.

Ei kurjuutta kummempaa

Torstai 22.4.2010 klo 15:21

Veneleskeily alkaa olla ohi,aika on mennyt niiin nopeasti,Stigu rantautuu Suomeen huomenna jos tuhka suo,toivottavasti ainakin Pariisiin asti pääsevät,sieltä pääsee sitten muillakin vempeleillä kotiin jos kotikentät on suljettu,toivotaan parasta.

Viime perjantaina kokoontui täällä "mummoklubin kässäkerho",päivä kuluu kyllä tosi nopeasti mutta onneksi saa aina paljon aikaiseksi,seuraava tapaaminen on Eijan luona.

Medin tassu ja huulikin ovat jo ihan kunnossa,metsälenkillä olemme käyneet melkein joka päivä ja yhden yön aikana jäät lähtivät järvistä ja kalasääski pariskuntakin jo siivoaa pesäänsä,on taas kivaa seurattavaa miten perhe kasvaa ja kuinka monella,kiikarit vaan aina mukaan ja olen aitiopaikalla:-)

Tiisataina Minna ja Popper kävivät(teimme vaihtarit;Minna toi karstamyllyn ja vei rukin)olimme porukalla lenkillä ja meitin lällypoika Lucashan alkaa isotella muille pojille,muutaman kerran yritti kurmuttaa Popperia vai miten päin lie,ennen ei noiden välillä ole ollut mitään erimielisyyksiä,Medi-mutsikin meni kerran väliin kyselemään että mikä mättää.Kun palasimme pihalle niin Popper varmisti ettei tule sanomista ja ratkaisi asian näin:

popper_katolla

Pääsihän se tietenkin omalle paikalle takapenkille kahvittelun ajaksi.

Tänään olen leikkinyt kotihengetärtä,pakko se välillä on tehdä niitäkin hommia.Taivaalta sataa märkää kaikissa muodoissa,taitaa lenkkeily jäädä väliin......tai sitten ei.....

Ei kommentteja.

Kuralandiassa

Torstai 15.4.2010 klo 21:29

Tultiin talvesta täydelliseen kevääseen aina lintujen kevät lirkutuksia myöten,en millään voi käsittää kuinka nopeasti lumet ovat sulaneet,muutamnassa varjokohdassa pienet kinoksen tyngät jäljellä.Kuraa sitten piisaa vaikka muille jakaisi ja joka pihareissun jälkeen kaikki koirat suihkuun ja sitten ulos ja sitten suihkuun ja sitten ulos.....

Tiistaina hain Lucaksen kotiin,ihanaa,kyllä se oli iloinen ja vähän yritti lirkutella Helille mutta huonolla menestryksellä,likka vaan irvistää ja sekös poikaa hirvittää,eli ajat ovat ohi:-)

Lampolassa on sitten karitsoinnit ohi,lauantaina oli syntynyt yksi ja sunnuntaina kaksoset,eli kaksi uuhea jäi tyhjäksi,ne olikin aika nuoria.Harmi vaan että näistä 1/2-pälsseistä vain yksi on uuhi- karitsa,jonka tietenkin pidän.Kevät on myös lampaiden mielessä,ne aina mölyää enemmä n ja aina joku karitsa-porukka on aidan väärällä puolella,tarkistin tolpat ja routa on sen verran niitä nostanut että pikkuiset pääsevät alta,nyt ne tilkitsin risukasoilla ja toivon että pysyvät omalla puolella.

Stigu ja kumppanit lähtivät kohti Karibiaa keskiviikkona yöllä ja nyt tuli viestiä että ovat veneensä saaneet ja purjeet nostaneet ja on kuulemma ihanaa (mahtaakohan vaan,sanoo kade),että nyt olen sitten "veneleski" kymmenen päivää.

Tänään metsälenkillä kuulin kauheaa tappelun ääntä ja tietysti ääni oli Medin ja kun se melu hiljeni niin huusin sitä ja se tulikin heti naama ihan veressä,sillä oli huuli auki ja kielessä "reikä".En yhtään tiedä kenen kanssa tuli sanomista,veikkaisin että supi tai mäyrä.Ja nyt se ontuu toista etutassua,toivottavasti on vaan venähtänyt.

Ei kommentteja.

Kotoa kotiin

Lauantai 10.4.2010 klo 18:43

Niin se aika kuluu,huomenna lähdemme täältä kodista etelään kotiin.Surettaa kun jää ne parhaat hiihtokelit tänä vuonna hiihtämättä,nytkin on ollut ihan kivat ilmat vaikkakin pilvistä, aika lämmintä ja puuttunut se ihana kevätaurinko.Tänä aamuna lumikenkä lenkillä oli niin pehmeää että jo moneen kertaan tallottu tieverkostokin upotti ja oli tosi raskasta kulkea ja kun uppoaa polviin asti ja yrittää sauvalla saada tukea niin sauvakin uppoaa,saa siinä kikkailla että pääsee ylös jotta voi taas upota(onkohan tää ihan täysjärkisen puuhastelua),koiratkin pysyttelivät polulla,muualla hangessa ne upposivat joka askeleella.Eilen vielä pysyttelivät "pinnalla"kun hiippailivat varovasti, ihan kun olisivat kulkeneet kynsien kärjillä,aika hauskan näköistä:-)

Medi oli ilmeisesti löytänyt linnun pesäkolon hangen alta ja saanut kyytiä,luulin ensin että tassusta tulee verta kun läikkiä oli joka askeleella mutta sitten se aivasti ja verta tirskahti ihan suihkuna,otin sen tarkastukseen ja huomasin että veri valuu nenästä,vaan ei mitään haavaa eikä muutakaan jälkeä näkynyt,oli varmaan saanut "nokasta nokkaan"Mitäs tunkee joka paikkaan,ei se onneksi kauaa vuotanut kun kylmää lunta kuitenkin haisteli koko ajan.

Viikonlopun kevennys:mistä tietää että perheessä on koira/pentu?

jyrsityt_tossut.jpg

                        tämä vihje varmaan riittää;-)

Ei kommentteja.

Kyllä kaksi on ihan liian vähän.......

Keskiviikko 7.4.2010 klo 19:22

On vähän  niinkuin kärryt kolmella pyörällä,siis jotenkin ontuvaa tämä elämä täällä vain kahden koiran kanssa,eikä se neljäskään pahitteeksi olisi(anteeksi vain rakas mieheni);-)

Matka tänne Diego-poika kyydissä meni todella hyvin,ei ollut kenelläkään mitää sanottavaa koko matkan aikana,lenkitykset tehtiin eri aikaan ja Äkäslompolossa tapasimme pojan uudet omistajat enkä yhtään epäile etteivätkö pärjäisi ja mitä olen viestiä saanut,pärjäävätkin tosi hyvin.Ihana pieni poika sai hyvän uuden kodin:-)

Lucas on nyt Tarjan luona hoidossa,pyhät Stigun kanssa meni hyvin,yhdessä puuhasivat kaiken päivää,teki sille kyllä tosi hyvää,sen täytyi ihan itse ilman äiteen ohjausta kikkailla lampaiden kanssa,alkuun tarvitsi Stigun tukea mutta sitten sujui jo niinkuin pitääkin.On se sellanen mammanpoika,oikea "pekkoaikamiespoika"

Me likat täällä sitten olemme lumikenkäilleet yhdessä,aika raskasta tehdä taas tieverkosto,lumi on märkää ja raskasta ja upottavaa;koirat kauhovat lapoihin asti, ei hanki kanna yhtään ja minä lumikengillä uppoan myös aika syvälle.Öisin ollut vaan muutama pakkasaste,eli hankikantoa ei niillä lukemilla vielä synny.Ensin käyn koirien kanssa aamulenkin,sitten käyn hiihtämässä(en kuitenkaan joka päivä) ja sitten taas on koirien vuoro,kyllähän ne päivät näin kuluvat.

Olen opiskellut kasvojen tekemistä neulahuovuttamalla ja se vasta on kivaa puuhaa,aikavievää mutta niin nastaa,ihan pienenpienillä jutuilla saa suuria muutoksia.

dsc00865.jpg

    Tollanen velhon pää,villaa ei ole tarpeeksi mukana että saisi          vartalonkin,mutta myöhemmin sitten

Olen myös märkähuovuttanut kaikelaista,täytyy kokeilla .......epäonnistua ......kokeilla.......ja onnistua.....jne

Tänään pääsin vihdoin kampaajalle(täällä paras kampajaa- Tarja),pää oli kuin variksepesä,vaan ei ole enään:-)ja samalla tuli maailmakin taas paljon paremmaksi.

3 kommenttia .

Vanhemmat kirjoitukset »